Eilen illalla siis sushia. Kaupasta ei noria löytynyt, teimme siis nigirizushia (käsin muotoiltuja riisimötiköitä). Hyvää oli ja vatsakin täyttyi... tosin ennen kuin riisi tuli valmiiksi, olimme kumpikin jo niin nälkäisiä, että vain tiuskimme ja ärisimme. Minnan äkillinen siivousinnostus ei auttanut asiaa yhtään – kovaääninen pölynimuri ja mahdollisimman epäsopivalla hetkellä ohjelmansa valmiiksi saanut pesukone ärsyttivät minua vielä lisää.

No, kun napa oli saatu irti selkärangasta, olo oli jo aivan toinen. Vähän ennen yhdeksää iski väsymys, ja menin petiin lukemaan. Minna nauhoitti ER:n. Nukkumaan jo ennen yhtätoista... mutta silti tänä aamuna oli vaikea nousta. Pääsin peittojen alta pois vasta puoli seitsemän jälkeen, mutta ehdin silti kahdeksaksi töihin.

Ja tekemistä piisaa... Seuraavaksi alakertaan kameran kanssa; pomo kasasi minulle eilen illalla läjän kuvattavia vimpaimia ja romppeita.

Korjasin pari kirotusvihrettä. Väsyttää, mutta on silti rauhallinen ja mukava olo. Asiaan varmaan auttaa tämä ihana tietokone, nopea yhteys, iso monitori (tosi iso!) ja erittäin mukava työtuoli. Tällaiset kun saisi kotiinkin. Mirva ja Janne keksivät itselleen tekemistä ja tutkivat parhaillaan yhtä koneen raatoa, joka on kiidätetty meille hoitoon. Ehkä minunkin pitäisi osallistua. No pian on teetauko, joten ei tarvitse kovin pitkään näyttää siltä, että tekisi jotain hyödyllistä.

Niinpä, tuo resepti kannattaa ottaa talteen ja käyttää vielä monta kertaa. Huomenna graavisilakan "jämistä" voisi tehdä sushia... tosin ensin pitää ostaa noria.

Keittiöön päästessäni tajusin, miksen saanut mennä sinne heti kotiin tultuani. Minna oli asetellut ensimmäiset annokset kauniisti lautasille ja kattanut pöytään huurteiset snapsilasit. Valaistuksena kynttilä :-) Akvaviitilla skoolasin sitten pariinkin otteeseen Minnalle ja kerran strimarille (joka on gutaa).

Graavit soijasilakat onnistuivat ensikertalaiselta todella hyvin (vaikka itse sanonkin). Silakoista vain poistetaan nahat (jos haluaa, ei ole pakko) ja fileet laitetaan kannelliseen rasiaan ja sitten alla olevat ainekset sekoitetaan joukkoon. Annetaan maustua ainakin tunti, mutta mielummin pidempään, esim. yön yli.

• 300-400 g silakkafileitä (kannattaa ottaa nahat pois)
  
• 0,5 dl soijakastiketta
  
• 2 rkl sitruunamehua tai valkoviinietikkaa (itse käytin hunajalla maustettua siideriviinietikkaa)
  
• 1 rkl sokeria
  
• 1 tl suolaa (itse käytin Maldon-merisuolaa 1,5 tl murskattuna ja lisäksi ripauksen tavallista suolaa)
  
• mustapippuria
  
• 0,5 dl öljyä
  
• 2 viipaloitua valkosipulinkynttä
  
• ruohosipulia (sitä meillä ei kyllä ollut)

Matkalla palkkatöihin tuli soitto (onneksi vielä silloin, kun olin kotikaupunginosassa), ettei tänään tarvitse tullakaan. Otin tämän tiedon iloiten vastaan ja soitin heti Miiralle. Sattumalta olin menossa Vapaavalintaan ja sitten sainkin tuoda sieltä kaiken, mitä tarvittiin ja vähän enemmänkin.

Kävin myös ruokakaupassa. Ostin silakoita ja graavasin ne (jos graavaus on hyvänmakuinen, laitan ohjeen tänne). Ohje on otettu Kikkoman-ohjelehdykästä. Graavattujen silakoiden lisäksi keitän perunoita ja munia ja teen taas sitä köyhäilykatkarapukimaraa. Miira saa siis heti ruokaa (ja juomaa - snapsithan on otettava kalan kanssa ;-), kun pääsee kotiin.

Tyhjensin myös pyykkitelineen, mutta tiskata en jaksa (vaikka se minun vuoroni olisikin ollut jo pidemmän aikaa). Jotenkin keittiön tila on nyt niin masentava, etten jaksa aloittaa. Odotan vain sitä vihanpuuskaa, jolloin keittiön siistiminen sujuu kuin lasten leikki.. ja olokin paranee kertaheitolla (tai lähinnä kertatiskauksella).

Aika mennä tekemään lisää tiskiä.

Työ maistuu puulta, ihmiset ovat idiootteja, ohjelmat eivät toimi, selkään sattuu ja kaikki muukin on pielessä.

Jep, tänä aamuna olin ensimmäisen kerran siivouksen jälkeen todella jumissa. Aamujäykkyys meni aikanaan ohi, mutta vieläkin jumii ja jomottaa. No, varsinaista särkyä tai kramppeja ei ole – minun ei siis pitäisi valittaa. Pöh. Valitan silti.

Odottelen jatko-ohjeita pomolta ja paria tarkistusta muilta... ja aikani kuluksi järjestelen kuvia ja teen omaa työlistaa (jonka toteutus alkakoon kun pääsen täältä).

Tehtävää:

• käynti Vapaavalinnassa (ostettava paperitavaraa)
  
• tiskit
  
• tai chi -liikkeitä selän kunnossapitämiseksi
  
• pyykkitelineen tyhjennys

Huokaus. Tänään törmäsin blogiin, joka melkein sai minut harkitsemaan leffasivujeni poistamista ja leffanarkkari-tittelistä luopumista. Blogin nimi on Elokuvia ja valokuvia. Minä en pahimmillanikaan (siis parhaimmillanikaan) ollut tuollainen leffanarkkari, vaikka hyvään päivään saattoikin mahtua yksi leffakäynti ja kaksi videota. Katselisihan noita nykyäänkin, jos olisi aikaa... ja rahaa ostaa niitä DVD:eitä tai edes laadukas vuokraamo jossain lähellä. Ennen kaikkea puuttuu aikaa. Tosin isompi telkkarikin on aika välttämätön, että pääsisi kunnolla naattimaan.

No jotain hyvää on sentään tiedossa. Henkka osui samaan bussiin, kun olin kotimatkalla töistä, ja esitteli ostamaansa Tiikeri/Lohikäärme-DVD:tään. Todennäköisesti leffailta lauantaina: Henkka tarjoaa leffan, me naposteltavat ja DVD-soittimen (on sillä omakin, mutta vain tietokoneessa, jossa on kai vielä pienempi ruutu kuin meidän töllöttimessämme).

Peliä taas sunnuntaina. Viikonloppu on sitten minun osaltani buukattu. Hienoa; nyt on jotain muutakin, mitä odottaa (ei vain sitä, että pääsee tauolle töistä)!

Tänään oli äitin nimipäivät ja meninkin suoraan töistä vanhempien luokse (koululta on huisit 200 metriä vanhempieni luokse). Väsäsin kortin koneella, jotta en ihan tyhjin käsin menisi kyläilemään. Isovanhemmatkin olivat siellä ja oli taas kiva nähdä heitäkin.

Eilen viihdyin töissä 17.40 asti... ehkä pitäisi mainita ohjaajallekin siitä, tein kuitenkin töitä, enkä vain surffaillut huvikseni. Käämit paloivat tänään töissä, pitäisi vain ottaa ylempien henkilöiden asiantuntemattomat kommentit tyylillä "toisesta korvasta sisään, toisesta ulos"... no ainakaan en sanonut mitään rumasti takaisin, se on jo edistystä.

Nettiyhteydet kuulemma sunnuntaista asti poikki töissä. Ei siis sarjiksia eikä uutisia aamuteellä. Lisäksi yksi omista disketeistäni sanoi sopimuksen irti, kun testasin erään tiedoston tallentamista (halusin varmistaa, ettei kuvaa ollut linkitetty vaan liitetty). Yhteys palasi vähän vaille yhdeltätoista.

Eilinen lippukunnan vuosikokous sujui todella tehokkaasti ja nopeasti: aikaa meni alle tunti! Pääsimme siis hyvissä ajoin kotiin ja puoli kahdeltatoista nukkumaan. Tästä huolimatta oli vaikea nousta aamulla...

Kotona odottaa aika kasa tekemättömiä töitä, mutta silti olisin mieluummin siellä pyykkäämässä, siivoamassa Putsin terraariota ja järjestelemässä paikkoja, kuin täällä pähkäilemässä kummallisten taulukoiden kanssa. Apua ei heru, eivätkä vastuuihmiset taida itsekään tietää, mitä pitäisi tehdä.

Pitää vielä erikseen vaahdota päivän sapuskoista – olivat nimittäin sitä luokkaa, että oksat pois. Alkupaloiksi kaksi bruschettaa per nenä, siis uunissa lämmitettyä valkosipuliöljyllä voideltua leipää, jonka päällä on tomaattia, mozzarellajuustoa ja tuoretta basilikaa. Pääruoaksi saimme kanaa, tomaatteja, serrano-kinkkua ja valkosipuliperunoita. Tylsää, vai? Vielä mitä: kana oli cajun-maustettua (jos Santa Fén Cajun Blackened Chicken on tuttu, niin tämä oli sellaista), tomaatit uunissa kokonaisina kuumennettuja, serrano samoin (rapeaa!), ja ne valkosipuliperunat... ahh... Sori vaan, Saslik ja muut venäläiset ravintolat – Miikan valkosipuliperunat hakkaavat teidän tuotteenne 6-0.

Kun kaikki oli syöty viimeistä murenaa myöten, oli pakko sulatella hyvän aikaa ja toisaalta teki mieli mennä mahan viereen nukkumaan. Ei menty kuitenkaan. Joskus myöhemmin (en katsellut kelloa) vielä jälkiruokaa: teetä/kahvia, keksejä ja Mövenpickin suklaajäätelöä (sitä tuhtia, jossa on suklaapaloja seassa). Ja taas oltiin ähkyn partaalla!

Ilta- tai yöpala jäi syömättä, napostelimme vain chipsejä.

Viime yönä minä lähdin nukkumaan tyhjään (jipii!!) anoppilaan puoli neljän jälkeen, kun silmät eivät enää pysyneet auki, ja Miira seurasi perässä tunnin kuluttua. Aamulla nousimme jo yhdentoista jälkeen ja jopa aika kivuttomasti.

Tänään olimmekin sitten Miikan ja Suskin luona syömässä ja oleilemassa kuutisen tuntia. Oli tosi mukavaa ja sovimme jo alustavasti kisujen vahtimisesta.

Kirsi tuli käymään täällä kahdeksan jälkeen ja lähti vähän aikaa sitten. On ollut todella ihana tavata näitä pääkaupunkiseudulla asuvia kavereita tämän viikonlopun aikana. Vaikka meilläkin on ollut koko ajan jotain tekemistä, niin silti on ollut mukavaa, eikä sellaista pää kolmantena jalkana juoksemista niin kuin joillain Helsingin reissuillamme.

Lopetin saunomisen aika pian Kirsin lähdön jälkeen (oli hyvä saunoa samalla, kun Kirsillä ja Miiralla riittää juteltavaa :-) ja Miira on parhaillaan nauttimassa saunasta. Tänä iltana taidetaan vielä katsoa kaksi Så ska det låtaa (Ruotsin Bumtsibum - PALJON parempi kuin suomalainen vastineensa) ja syödä iltayöpalaa.

Piskin luona :-)

Lähdettiin puoli viiden bussilla ja Piski oli meitä vastassa kisahallilla 18.43. Jätettiin enimmät kamat isän ja Mustin luo, ja sitten kaupan (ruokakauppa & Alko) kautta Piskille. Ilta on sujunut oikein rattoisasti, siideriä ja punkkua juoden, TV:tä katsellen ja jutellen. Aluksi tosin syötiin montapaljon lämpimiä voileipiä, koska kaikilla oli nälkä.

Minna alkaa jo pikkuhiljaa hyytyä, mutta meillä riittää vielä juttua (ja punkkua!), eli jatkanemme vielä jonkin aikaa. Työviikko ja kaikki siihen liittyvät ikävät asiat ovat jo melkein unohtuneet. Eläköön viikonloppu!

Eilinen sukulaisvisiitti oli armeliaan lyhyt ja tarjoilu runsasta (helpotti vähän oloa – napa oli jo alkanut hangata selkärankaa).

Tein illalla paperityöt valmiiksi ja sen jälkeen luin Simukan kirjan. Sen voisi kannatusmielessä ostaakin, koska tarina oli ihan hyvä. Jotkut kohdat tuntuivat vähän turhankin tutuilta... huh, onneksi se osa elämää on jo takana päin. Pilkunviilaaja minussa tosin huomautteli paino- tai muista virheistä. Ei niitä monta ollut, mutta sen verran, että häiritsi (minua tosin häiritsee hyvin pieni määrä virheitä). "Koko ajan" kirjoitetaan erikseen! Minussa olisi ainesta oikolukijaksi ;-)

Yöuni jäi aika lyhyeksi, koska eilen illalla piti vielä pakata kaikki valmiiksi. Lähdin tänään töihin täyden repun kanssa, ettei sitten tarvitse rynniä pää kolmantena jalkana kotiin ennen lähtöä – eikä Minnan tarvitse iltapäivällä roudata kahta reppua.

Töistä olisi vaikka kuinka paljon valitettavaa, mutta lykkään sen tuonnemmaksi: nyt ei ehdi.

Tein tänään löydön töissä. Kirjastosta löytyi Salla Simukan Kun enkelit katsovat muualle. Aloitin jo sitä tässä työajalla ja aion viedä sen kotiinkin, niin Miirakin saa sen lukea. Olisi kai pitänyt kysyä lupa joltain, mutta kun talossa ei ole ketään muuta kuin me neljä mikrotukihenkilöä. Kirjaston henkilökuntakin on ties missä (vaikka alkuviikosta olivatkin paikalla). Lainaamista ei taida ketään edes huomata, jos sen jo huomenna palautan samaan paikkaan, mistä sen otinkin.

Huomenna pomo ei aio tulla lainkaan paikalle ja meille on jo annettu huomiselle tehtävä, joka taitaa viedä koko päivän. Se ei kyllä haittaa, koska täällä on aivan ihanaa, kun kaikki ovat lomalla. Näin rauhallista saisi olla aina. Tänäänkin makoilin sohvalla auskujen huoneessa ja katselin hiihtoa. Tein kyllä samalla töitä (suunnittelin sivurakennetta), mutta silti - tämähän on kuin lomalla olisi!

Täältä lähden suoraan palkkatöihini ja sieltä suoraan menemme Miiran kanssa sukuloimaan. Luulen, että Miiralle oli suuri järkytys muuttaa Turkuun ja sukulaisteni keskelle. En usko, että hän tajusi, mihin itsensä oikein laittoi, kun vuosi sitten muutti. No huomenna lähdemme Helsinkiin ja siellä sitten taas on Miiran sukulaisia. Mielestäni kyllä meidän molempien sukulaiset on loppujen lopuksi ihan ok.. ainakin ne, joiden kanssa minä olen tekemisissä.

Väsyttää ihan tuhottomasti. Viime yönä sain noin seitsemän tunnin unet, mutta aamu oli siitä huolimatta hankala. Sängystä oli vaikea päästä ylös, nukuin työmatkalla molemmissa busseissa ja nyt tuntuu kuin olisin istunut täällä ikuisuuden.

Jouduin aamupäivällä ottamaan selän kramppailun takia yhden relaksantin, mutta sen vaikutuksen (kolmiolääke) luulisi jo olevan ohi – selkä ainakin on rauhoittunut. Tee ei virkistänyt, kuppisoppa ei auttanut, eikä seurakaan täällä ole järin piristävää. Työteho ja kiinnostus kaikkeen nolla.

Odotan viikonloppua, lähinnä perjantain ja lauantain välistä yötä. Silloin ainakin saa nukkua. Sitä ennen tuskin, koska tekemistä (velvollisuuksia, joista ei voi lusmuta) on niin paljon.

Edelleen töissä. Työaika päättyi puolitoista tuntia sitten, mutta en ole vieläkään jaksanut lähteä kotiin. Täällä on iso näyttö, mukava tuoli ja nopea yhteys.. eikä kotona odota kukaan, kun Miirakin on töissä. Voisin mennä moikkaamaan vanhempiani, he asuvat parin minuutin kävelymatkan päässä. En kyllä usko, että jaksan olla sosiaalinen, joten parasta olisi vain mennä kotiin.

Digikamera olisi vapaa tämän illan mutta edellisen henkilön kuvia ei ole poistettu vielä kamerasta. Nyt en sitten tiedä, onko niitä otettu talteen ollenkaan. Pitäisi varmaan varmuuden vuoksi ottaa ne talteen ja kysyä huomenna. Haluaisin joka tapauksessa ottaa kameran kotiin, niin voisin ottaa Putsista kuvia.. ja kerrankin ei tarvitsisi välittää, kuinka paljon niitä ottaa ja miten ne onnistuu. Muuten ottaisin sen viikonlopuksi, mutta emme ole kotona. Ai niin, pitääkin kysyä pikkusiskolta, voiko hän käydä vaihtamassa Putsin veden lauantaina.

No jos aktivoituisi edes sen verran, että menisi kotiin haahuilemaan.

Sormenpääni ovat ihan muusina, kun olemme vaihtaneet muisteja näihin ikivanhoihin koneisiin täällä. Kyllä joidenkin emojen muistipaikat ovat suoraan sanottuna helvetistä. Näitä kuutta konetta on jo kohta väsätty puolitoista päivää kolmen hengen voimin... jotkut asentuvat kiltisti ja pysyvät toiminnassa vielä asennuksen jälkeenkin, toiset eivät suostu asentumaan lainkaan tai sitten ne sekoavat onnistuneen asennuksen jälkeen.

Päivän pamaus-listatkin sitten nollautuivat jostain syystä tänään. Kieltämättä ihan hyvä asia - oli se sitten tahallinen tai ei - koska nyt ainakin tulee tilastoista "oikeampia".

Tänään aamulla odottelin parin työkaverini kanssa koulun edessä tunnin ennen kuin pääsimme sisään. Kukaan ei ollut älynnyt antaa edes yhdelle meistä avainta, vaikka tietenkin kaikki tiesivät, että tämä viikko on hiihtolomaa. Olisi kai itse sitten pitänyt muistaa, mutta perjantaina en ajatellut mitään muuta kuin alkavaa viikonloppua.

Tänään kun tulin kotiin, Miira oli ovella vastassa se älyttömän söpö hempeilijä-ilme naamallaan. Oli ikävöinyt minua hirveästi ja juossut ikkunalta toiselle odottaessaan minua kotiin, kun kävinkin kotimatkalla kaupassa. Ihan kuin koira olisi ollut odottamassa minua... no sehän Rekku onkin ;-) En kyllä valita, Miira on niin suloinen ollessaan tuolla tuulella.

Nukuimme tänään parin tunnin päikkärit ja nyt tekee jo mieli nukkumaan. Taitaa olla parasta mennäkin, rankka viikko kuitenkin edessä - Miirallakin. Miiralla alkaa taas huomenna työt ja illalla on vielä siivouskin.

Se eilinen peli oli HG:n porukalla... systeeminä GURPS, lajina fantasia. Näköjään useamman vuoden tauko ruostuttaa pahasti peliosaamisenkin: oli tosi vaikeaa muistaa, mitkä luvut ja arvot ovat milloinkin tärkeitä, ja milloin heitetään kolmea, milloin yhtä noppaa. Yksi asia ei kuitenkaan muutu: minun surkea noppatuurini. Kun tarvitaan isoja pistemääriä, saan pieniä, ja päin vastoin. Ihme kyllä, vielä ei käynyt huonosti, vaikka pari täpärää tilannetta olikin – kokenut mutta huono-onninen varkaani on edelleen hengissä.

Muistan ikuisesti sen yhden pelin, jota pelattiin jonain viikonloppuna Ninan ja Judin kanssa... ja jossa minun osuuteni päättyi epätodennäköiseen mutta väistämättömään kuolemaan heti alkumetreillä. "Hups, se olikin hengenvaarallinen haava... mikäs sun ST on? Eikä muuta ku tavalliset vaatteet päällä?" (pelattiin nykyaikaa, ei haarniskoja tms.)

No, eilen oli joka tapauksessa ihan mukavaa, mutta toivottavasti ensi kerralla porukka on sekä täysilukuinen (nyt puuttui yksi) että hereillä. Muut pelaajat olivat aika uneliaita edellisen yön valvomisen jälkeen, ja haukottelu tunnetusti tarttuu...

Nyt pitäisi saada itsensä liikkeelle tai ainakin kunnolla hereille.

Sain olla tänään lähes koko päivän yksin kotona, kun Miira oli pelaamassa. Ei tullut tehtyä mitään hyödyllistä, mutta se oli odotettavissakin. No oikeastaan tein minä paljonkin hyödyllisiä asioita, kuten tiskasin, hoidin kukkasia ja katsoin kaikki viikon aikana nauhoitetut ohjelmat, mutta en mitään päättötyöhön liittyvää.

Tanja osti meille Vikingiltä taas tipuja (Viking Linen omia lintupateita) ja tänään avattiin ensimmäinen. Oli hyvää!! Pitää hamstrata niitä lisää, kun itse menemme laivalla tässä kevään aikana.

Rillien sanka irtosi taas tänään ja Miira parhaillaan liimaa sitä paikoilleen. Pitäisi varmaan mennä katsomaan uusia rillejä. Ei vain ole oikein aikaa eikä rahaakaan.

Syntymäpäivät osoittautuivat ihan mukaviksi juhliksi – jopa niin mukaviksi, että olisimme viihtyneet pidempäänkin (taidettiin olla yli kolme tuntia). Tekemäni kortti kelpasi; se "älyvälkkykin" oli sitä mieltä, ettei niin hyviä kaupoista saa. Kiva.

Juhlakalulla oli meno päällä, kun lähdettiin pois, ja parin drinkin takia useimmilla muillakin oli samanlainen olo – meillä myös. Hauska seura nosti tunnelmaa, ja nyt tekisi mieli jatkaa samaa rataa... tosin meillä ei oikein ole semmoista juotavaa kotona. Mukava ilta jatkuu silti aivan varmasti: kohta aletaan katsoa Sormuksen ritarit -DVD:tä, eväinä juustosnackseja tai jäätelöä (tai molempia, selvinnee pian).

Menin typeryyttäni lupaamaan, että teen kortin niitä synttäreitä varten. Ei siinä mitään, onhan noita kortteja tehty... nyt vain joku älyvälkky halusi, että teen kortin, jossa on "kukkia ja sit se numero 50". Tsiisös – tämänkö takia minun pitäisi vaivautua? Sellaisenhan voi ostaa melkein mistä tahansa kaupasta!

Olen tässä sitten hiljaa (tai vähemmän hiljaa) kapinoinut ja tehnyt omaa versiotani. Numero ja niitä kukkiakin löytyy, mutta perinteisestä mallista on turha puhua. Jos huomenna tulee jupinaa ja/tai napinaa, menkööt synttäreille kaupan kautta.

Ikävä vaikuttaa rahanahneelta paskiaiselta, mutta jos minulle olisi tästä hommasta maksettu, olisin voinutkin tehdä jonkun perinteisemmän kukkakortin. Nyt tämä kortti on appivanhempien ja parin muun lisäksi myös minulta ja Minnalta (eli en saa penniäkään). Koska minä en taatusti antaisi kellekään perinteistä kukkakorttia (ja se numero oikein isoilla, kullanvärisillä kohonumeroilla vieläpä!), en tee sellaista nytkään.

Nyt pitäisi laittautua yöpuulle; tässä on kupattu jo riittämiin. Vielä ruokaa Putsille – pikkupeto on muuten ilmoitettu Satumetsän järjestämään virtuaaliseen pet show -näyttelyyn!

Väsyttää. Paljon. Työnteko on rankkaa.

Töiden jälkeen näin Miiran keskustassa ja kävimme ostamassa molemmille paidat huomisia synttäreitä varten. Se kävi yllättävän kivuttomasti ajatellen sekä rahaa että mielenterveyttämme. Totesin sovituskopissa, että tällä päällä (tai lähinnä näillä hiuksilla) ei kehtaa lähteä mihinkään ja siksi minulla onkin nyt vaalennusmömmöt hiuksissa. Muuten tämä olisi ihan mukavaa, mutta minä olen niin väsynyt, etten jaksaisi olla enää pystyssä.

Väsymykseni johtuu loppuviikon työrupeamasta. Keskiviikkona ja torstaina olin ensin 8-15 palkattomassa työpaikassani ja sitten siirryin 15-16 palkkatyöpaikalle. Sieltä pääsin molempina päivinä kahdeksan tienoilla illalla lähtemään kotiin. Ei naurata tämä raataminen yhtään. Tänään vielä oli harjoittelupaikassa todella rankkaa fyysisesti ja sen kyllä tuntee nyt hartioissa ja selässä.

No pakko raataa nyt, kun vielä jaksaa, mutta en kyllä halua edes ajatella, missä välissä ehdin tekemään päättötyöni.

Murphy iski taas. Juuri kun olin saanut lehtijutut valmiiksi ja olin lähettämässä niitä päätoimittajalle, mun intternetti meni särki! Siis yhteys pätki eikä mikään verkkoon yhteydessä oleva ohjelma tuntunut toimivan. Höh. Panin systeemit kiinni ja menin purkamaan aggressioitani tiskaamiseen.

Muutaman lautasen ja monen ison, hankalan astian jälkeen takaisin yrittämään – ja nyt onnistui! Kolme päivän velvollisuuksista hoidettu, kun soitin Mustillekin. Nyt on teetauon aika :-)

Naisten suurpujottelun 1. kierros meni vähän "toisella silmällä", kun samalla ulkoilutin Putsia leikkilaatikossaan (onhan robo nyt paljon söpömpi kuin mäkeä alas tulevat naiset – sori vaan, Poutiainen ja kumppanit!). Tällä kertaa kaivelu kiinnosti sitä paljon enemmän kuin juoksupyörä, ja hiekkakylpykin kelpasi vain ylimääräisten purujen ravisteluun turkista.

Huomenta vaan yläkerrankin idiooteille. Tappelu ja huuto alkoivat puolisen tuntia sitten. Eilen iltapäivällä ylhäältä kantautuva metakka sai minut miettimään, kuka pesi seinää – ja kenellä. Tämänaamuinen ei ole ihan yhtä paha, mutta kuitenkin... Jos yhteiselo ei ole juuri muuta kuin äänekästä riitelyä, niin eikö olisi parempi erota?

Eilinen "ohjelma" meni vähän pieleen, kun yhtäkkiä muistin, että illalla oli työpaikan infotilaisuus. Olin tapani mukaan hidastellut koti- ja muiden töiden kanssa, ja kun sitten pitikin lähteä, kaikki jäi tekemättä – ts. siirtyi tälle päivälle. Jos nyt ottaisi itseään niskasta kiinni ja edes aloittaisi hommat ennen kolmea iltapäivällä...

En saanut unta ja tulin sitten roikkumaan koneelle. Sain aikaan yhden linkkibannerin (tosi pienen, 88x31 pikseliä, ison vanhan bannerin "kaveriksi"). Sitten otin oppia Minnasta ja Favicon-säädöistä... ja asetin haikusivuille oman ikonini, Geocities kun ei mokoma hyväksy .ico-fileja omien sivujensa alle.

Mutta jospa nyt uni maistuisi.

unettomuutta...
kuulaassa talviyössä
junan jylinä

Sisällysluetteloni on hyväksytty.

Olisihan se pitänyt arvata, että posteihin meno tuollaisen kommentin jälkeen tarkoittaa automaattisesti sitä, että inboxissa on hyväksyvä vastaus. No mikäs on sitten seuraava tekosyy, ettei päättötyötä jaksa tehdä?

Miira on siivoamassa ja minun piti tehdä töitä päättötyöni eteen, mutta yllättäen löysinkin parempaa (?) tekemistä. Toisaalta se, mitä tein, aiheutti sen, että sain viimein 7 vuoden yrittämisen jälkeen selville erään sukunimen... ja heti piti soittaa Tanjalle ja hehkuttaa tätä tietoa. Uskomatonta muuten, että se nainen ja sen naisen oletetut naiset saavat vieläkin kiinnostuksen heräämään :-D

Tai ei se niin uskomatonta taida kuitenkaan olla... pitäisi työssäoppimispaikkani valinta jo minulle aika lailla kertoa (ja kertookin). Niin kuin kertoo kaikille niille muillekin, jotka asiasta jotain tietävät.

Ensi viikolla meillä olisi hiihtoloma, mutta me Mirvan kanssa sovimme ohjaajamme kanssa, että pidämme lomamme toiste. En minä ainakaan ole valmis vielä pitämään lomaa, kun päättötyön materiaalia ei ole tarpeeksi (eikä tule olemaan vielä vähään aikaan, ellen sitten ota itseäni niskasta kiinni ja tee kahta haastattelua ja yhtä kyselyä). Toisaalta sisällysluetteloanikaan ei ole vielä hyväksytty, joten mitä tässä turhia kiirehtimään ;-)

Jahas, nyt pitääkin mennä nauhoittamaan Elämäni eläimiä ja sitten sitä uutta viime viikolla alkanutta hautaustoimistosarjaa.. Mullan alla tai jotain sinne päin.

Provokaatio täytti muuten eilen tasan kuukauden! Banzai!

Eipä tässä muuta... päivä meni enimmäkseen koneella leikkiessä, surffaillessa, mailaillessa ja *hui* naisten alppiyhdistettyä katsellessa.

Isä oli viikonloppuna Hämeenlinnassa jossain seminaarissa ja tietenkin lauantaina työkaverinsa kanssa baarissa. Baarissa he istuivat (seisoivat?) sellaisen pöydän ääressä, jossa oli kuusi naista. Yksi naisista selitti isälleni, että hän ja hänen vaimonsa olivat ensimmäinen rekisteröity pari Hämeenlinnan maistraatissa ja kertoi myös vaimostaan kaikki tiedot sun muuta. En kyllä tajua, miksi tämä nainen isälleni tuollaista kertoi. No isäni sitten kertoi naiselle, että hänenkin tyttärensä (eli minä) on rekisteroinyt parisuhteensa ja siitä tämä nainen vasta innostuikin! Pyysi kuulemma minun puhelinnumeroani (kääk!), jotta olisi voinut soittaa minulle. Miksi ihmeessä? Sitä isäni ei sentään antanut.

Isän työkaveri, noin 55-vuotias vanhapoika, oli tietenkin ihan tietämätön ja vain innoissaan siitä, että kuusi naista oli samassa pöydässä heidän kanssaan... nämä kuusi naista olivat muuten kolme paria :-D Isäni vei työkaverinsa paikalta pois siinä vaiheessa, kun työkaveri olisi alkanut tarjota (juoma)kierroksia koko poppoolle.

Lauantaina olemme menossa isän siskon 50-vuotissyntymäpäiville. Täti kutsui meidät samalla kuin vanhempanikin, olen tästä aika tyytyväinen. Eihän hänen olisi tarvinnut meitä kutsua. Miira taas ei taida olla kovin innoissaan... sukujuhlat kun eivät ole hänen mieleensä. No vaimojen kuuluukin uhrautua... ;-)

Henkka kävi syömässä ja kertomassa lisää juoruja ja muita juttuja. Hänen lähdettyään jouduin taas lähtemään Minnan mukaan anoppilaan. Höhpöh. Kyllä kerta per viikonloppu olisi riittänyt.

No, ennen ja jälkeen appivanhempien tapaamista oltiin pulkkamäessä Norssin vieressä, ja se vähän helpotti... Jälkimmäisellä kerralla, kun olimme jo kotimatkalla, mäessä oli myös kaksi pikkupoikaa, jotka parin laskun jälkeen tulivat kohteliaasti kysymään, saiko meitä häiritä. Kysyivät sitten, emmekö me ole jo liian isoja mäenlaskuun.

Selitettiin, ettei meidän mielestämme kukaan ole pulkkamäkeen liian iso tai liian vanha, ja kun pojat vielä utelivat, onko kivaa, myöntävä vastaus taisi tulla hangonkeksi-ilmeen höystämänä...

Joo, oli meillä kivaa.

Eipä katsottu Sormuksen ritareita eikä tehty poppareita. No, ehkä huomenna...

Tänään (tai siis eilen) tosin ostettiin maistiaisiksi uusia Harry Potter -karkkeja, suklaapatukat nimeltä Honeyduke's Best Chocolate. Ylimakeaa ja ylihintaista, mutta tulipa testatuksi.

Nyt kun se hemmetin hedelmöityshoitolakiehdotus vedettiin pois (tervemenoa!), tekisi mieli kysyä isältä ja Mustilta heidän mielipidettään asiasta... vaikka luulenkin osaavani arvata vastauksen. Taitaa silti jäädä kysymättä, koska "mommy dearest" saattaa tapansa mukaan vetää herneen nenään ja pitää koko kysymystä provosoimisena – tai vähintäänkin kiusantekona.

Meillä on ollut ruoan suhteen oikea Tex-Mex -viikonloppu. Jo eilen mietimme (ennen kuin tiesimme saavamme kanatortilloja), että tänään tekisimme tortilloja kotona. No koska eilen söimme tortilloja, niin tänään teimmekin sitten jauhelihaburritoja kotona. Huomenna tai maanantaina teemme oman versiomme Nachos Picadillosta. Todennäköisemmin maanantaina, koska Henkka tulee huomenna syömään iltatyöpaikasta ostamiani pihvejä. Taidamme kuulla viimeisimmät juorut samalla... tänään on meinaan bileet Säätämöllä. Me olimme tapamme mukaan tylsiä emmekä menneet.

Miira on ollut koko päivän ihan kamalan ihanan hempeällä tuulella. Koko ajan pusuttelua, halittelua ja tyhmiä virneitä *rakastunut huokaus* Miira haluaisi kovasti olla iso paha putsi, mutta ei sitä taida kukaan oikeasti uskoa. Ei noilla silmillä... nehän paljastaa heti, että Miira on pehmoista pehmoin ;-)

Tänään pitäisi vielä katsoa ensimmäinen levy Sormuksen ritarit -spessu-DVD:stä (kommentoimaton versio) ja eilinen QAF2 (Älä kerro äidille 2). Pitää varmaan tehdä poppareita, eihän sitä muuten jaksa.

Oli ihan unohtua blogaus tältä päivältä – töissä ei ehtinyt... eikä töiden jälkeenkään. Kotiin tultua häthätää nuudeleita mahaan, etten alkaisi hajottaa paikkoja, ja sitten taas menoksi: anoppilaan.

Siellä saatiinkin yllättäen kanatortilloja (kunhan ensin itse tehtiin se sapuska :-D), ja lyhyeksi aiottu visiitti venyi vähän... Täydellä mahalla ei jaksettu lähteä heti liikkeelle, ja niin sitten jäätiin. Kotiin vasta, kun Kova laki alkoi.

Anoppi sai Serla-oravansa (toisen, pienemmän), Mira CD:nsä takaisin sekä DX Ballin ilmaisversion ja pari muuta peliä.

Kohta taas nukkumaan; jospa huomenillalla sitten jaksaisi jo ajatella muutakin kuin nukkumista..? *huokaus*

Hohhoijaa... Paras asia, mitä aamulla voisi tapahtua, olisi se, että huomaisi, ettei tarvitsekaan nousta aikaisin ylös ja mennä töihin. Ei niinkään työn, vaan sen aikainen nousun takia – se on joka aamu entistä vaikeampaa meille kummallekin. Kevätväsymystä?

Huomenna koitan lääkitä yskääni höyryhengityksellä; yskänlääke on kohta lopussa eikä se kuulemma ole edes järin hyödyllinen lääkintätapa. No, kaikkea voi (ja pitää) tunnetusti kokeilla – paitsi niitä kahta asiaa... Jooh, vanha vitsi.

Henkka kävi illalla. Kertoi juoruja ja juttuja hurjista seikkailuistaan Helsingissä viime viikonloppuna :-) Lopuksi niskavillojen ajelu, kuten tavallista.

Nyt ruokaa Putsille (se juoksenteli tänään puolitoista tuntia) ja sitten koisimaan.

Kyllä vaimon kouluttaminen on sitten vaikeaa! Olen monta kertaa sanonut, että jos töissä tai muualla tarjotaan pahaa pullaa, niin kotona odottaa avonainen suu. Eli minulle saa tuoda Runebergin torttuja niin monta kuin vaan saa ryöstettyä. Nih!

Huomenna ohjaajan pitäisi palata isyyslomaltaan, joten tämä rento meininki töissä taitaa loppua. Mutta iloinen asia on, että hyvä kaveri on samassa harjoittelupaikassa :-) Ei tule eikä ole tähänkään mennessä tullut ainakaan tylsää.

Tänä iltana ohjelmassa on hiusten leikkuu. Niskavillat ottavat jo Nalle Puh -badgeriin kiinni, eikä se ole ollenkaan kivaa. Muutenkin hiukseni sojottavat ihan minne sattuu... suihkun ja pipo päässä töihin kävelyn vuoksi :-/

Töissä taas. Pomo soitti eilen illalla, ja minä tietysti tulin hommiin. Tekemistä riittää ainakin täksi päiväksi; sen tarkemmin ei kukaan osaa sanoa.. Raha kelpaa aina, eikä tässä muutakaan ollut. Haku on päällä toiseen hommaan, mutta siitä ei ole vielä kuulunut mitään.

Luminen keli jatkuu ja alan jo olla kyllästynyt ainaiseen palelemiseen ja liukasteluun. Tänäkin aamuna olin vähällä kaatua, ja asentoa oikaistessa selkää vihlaisi ilkeästi. Joka kerran, kun näin tapahtuu, pelkään (syystäkin) että venäytän jotain ja kipu jatkuu kauan. Onhan noita "kivuntappajia", mutta ei niitä ole hyvä syödä liian usein.

Täällä töissä on eräs onnekas voittanut reilun summan jossain Veikkauksen vedonlyöntipelissä. Päivän ja juhlan kunniaksi on iltapäivällä tiedossa Runebergin torttuja koko porukalle... urgh. Toivon, että tempit (tai ainakin minut) jätetään väliin; Runebergin tortut eivät todellakaan ole herkkuani.

On tämä hieno maa, hemmetti. Nyt on eduskunnan lakivaliokunta määrittelemässä, että koska hedelmöityshoidot sallitaan vain heteropareille, niin hedelmöityshoito yksinäisille naisille (siis yksin eläville) ja lesbopareille on rikos. Ja tietysti valiokunnassa ne, jotka vastustavat hedelmöityshoitojen sallimista yksinäisille naisille ja lesbopareille, ovat miehiä. Tyypillistä.

Minä en edes halua lapsia, mutta potuttaa kaikkien niiden puolesta, jotka haluavat eivätkä saa – oli syy sitten mikä tahansa.

Viikonloppuna sain kuumeen tilalle nuhan, joten en käynyt yhtään missään, vaikka suunnitelmissa oli edes roskat viedä ulos. Vanhemmat toivat minulle sunnuntaina ruokaa, niin ei tarvinnut päätä vaivata edes sen suhteen, mitä ruokaa tekisin.

Tänään töissä oli kahteen asti hiljaista, mutta sitten tulikin isompi projekti käsittelyyn ja pari pienempää juuri työajan loppuessa. Miksi ihmeessä se menee noin? Ensin surffataan puoli päivää ja sitten ollaan yliaikaa, kun hommia riittää.

Tänä iltana nukahdin jo Matin (Tinan keittiössä) aikana sohvalle ja Miira pakotti nukkumaan oikeastikin, mutta ei siitä enää mitään tullut, kun olin jo ottanut tarvitsemani vartin tirsat. Nyt minua ajetaan koneelta pois, jotta Miira saisi alkaa leikkiä kuvilla ja ties millä. Koko ajan tulee hienovaraisia vihjauksia siitä, että minä näytän ja muutenkin vaikutan väsyneeltä ja ehkä minun pitäisi mennä nukkumaan jo, kun kuitenkin olen vielä vähän kipeä. Katala vaimo haluaa vain itse leikkiä koneella!

Kyllä oman vaimon viereen on mukava nukahtaa... ja herätä. *haukotus* Nyt kun vielä saisi itsensä kunnolla hereille.

Menin vanhempieni luo nukkumaan samaan aikaan kuin eilenkin, aamuviideltä. Hipsin hiljaa sisään ja menin petiin... ja nukahdin. Heräsin sitten vajaat viisi tuntia myöhemmin kauheaan meteliin – olivat panneet radion päälle, nupit kaakkoon ja Classic FM:llä pauhasi joku kuoro täysillä. Hemmetti!

Vähän ajan kuluttua kuuluu hämmästynyt huuto: "Mutta sehän nukkuu siellä!" (tai jotain sinne päin). Vanhempani ovat kai tulossa sokeiksi: isä oli käynyt aamulla hakemassa Hesarin (ja siis kulkenut sen huoneen vierestä, jossa nukuin), muttei ollut nähnyt minua, eikä kumpikaan heistä ollut huomannut takkiani ja kenkiäni eteisen naulakossa! He siis olettivat minun jääneen Piskin luo yöksi. Isän huomion oli lopulta kiinnittänyt kaulaliinani ja piponi hattuhyllyllä (kaulaliina varmaan roikkui vähän), ja sitten he olivat käyneet kurkkaamassa huoneeseeni. Jipii. Hoksottimet tallella.

No, radio meni pienemmälle, he sulkivat oven ja rauha palasi. Sain nukkua pari tuntia lisää. Vieläkään en tiedä, mikä se kuorokappale oli. Hyvää musiikkia, mutta ei siihen ollut kiva herätä – ensin säikähdys että tuleeko katto alas, ja sitten kiukku aivan liian lyhyiksi jääneistä yöunista.

Olemme olleet puoli vuotta naimisissa tänään (päivä vaihtui muutama minuutti sitten).

Huomio! Siinä marraskuisessa V&W-stripissä Minna on sitten se Wagner, en minä. Toihan se on *osoittaa peukalolla* aina kimpussa; minä olen siveä ja muutenkin hyveellinen. Nih.

Iltapäivä meni oikein mukavasti: lähdettiin Piskin kanssa hyvissä ajoin liikkeelle, ja onneksi katsottiin netistä aukioloajat. Flemarin William K. avasi "vasta" kolmelta, joten aloitettiin Cellasta. Ensimmäinen vaan ei viimeinen kertani siinä ravintolassa – paikka oli, kuten Piski sanoi, "sympaattisen rähjäinen tai rähjäisen sympaattinen". Kodikas. Wiljamiin heti kolmen jälkeen, maistettin paikan hervottoman isoja toasteja (nam!) ja juotiin yhdet siiderit... ja Edulis Merenpohja liittyi seuraan puoli viiden maissa. Hänen kanssaan vielä kaksi siideriä per pää.

Harvoin on "miitti" ihan uuden tuttavuuden kohdalla onnistunut näin hyvin kuin Eduliksen kanssa, ja heti tuntunut siltä, että ollaan samalla aaltopituudella... aiemmista vain Minnan kanssa on tainnut synkata välittömästi (vaikka kyllä monen kanssa on ollut alusta asti kivaa). Wau... :-) Jälkeenpäin mietin tosin, että puhuimmekohan me Edu-paran ihan pyörryksiin... ja pitääköhän se meitä nyt ihan kahjoina ja mitäsjosheiniinku...

Yleisvaikutelma on kuitenkin sellainen, että vieläkin hymyilyttää – ei siksi, että jutussa olisi ollut jotain naurettavaa, vaan siksi, että oli niin hauskaa.

Nyt: laitetaan ruokaa. Pitää taas mennä keittiöapulaiseksi.

On pelottavaa, että Juban Viivistä ja Wagnerista löytää noin kerran viikossa oman parisuhteensa.

Vaikka tämänpäiväinenkin on osuva, niin tämä marraskuinen on ollut ehkä osuvin.

Nyt tuijottamaan aivottomana hiihtoa

Tyypillistä tämäkin: saan lainaksi hyvän kirjan enkä malta mennä nukkumaan ennen kuin se on luettu. Nyt kirja oli Jukka Annalan Salmiakki, ja nukkumaanmenoaikani 05.10. Tosi fiksua. Hyvä, että Musti antoi Akateemisen alekirjani vasta tänään; jos olisin illalla (tai yöllä, miten vain) saanut käsiini myös Jack Kerouacin kirjan The Dharma Bums tai kirjan Monty Pythonin historiasta (David Morgan: Monty Python Speaks!), olisin varmaan nukahtanut vasta kirja kädessä joskus myöhemmin aamulla.

Nyt laitan itseäni ja tavaroitani valmiiksi; kohta on lähdön aika – siiderille Piskin kanssa. Sää on kuulemma kylmyydestä huolimatta ihan miellyttävä, ei tuulta.

Kuulokkeissa: Queen - Innuendo

Tilanne (eli ikävä) meni ohi nopeasti. Minulla on tietyt keinot saada ikävä eliminoitua, eikä minun tarvinnut pettyä. Kunnon irrottautuminen omaan maailmaan, niin muut ihmiset ovat lähinnä ärsyttäviä, eikä kyllä kaipaa ketään. Virkistävää tämä "vihaan ihmisiä" -olo.

Veikkaan, että tämän päivän levottomuuteen vaikuttaa aika paljon, etten ole päässyt ulos. Teljetty olo täällä sisällä. Huomenna voisin jo antaa itselleni luvan näyttäytyä ulkona, varsinkin jos aamulla ei ole yhtään kuumetta ja nyt ainakin vaikuttaa siltä ettei ole.


Pienet kärpäset ovat muuten raivostuttavia. Ja tämä saatanan yskä.

Olisihan se pitänyt arvata, että Minnalle käy noin... ;-) Tyypillistä. Noh, soitan hänelle (tai jos menee tosi myöhään, lähetän tekstiviestin) ennen nukkumaan menoa.

Minä olen viettänyt mukavan päivän Piskin & Stuban luona. Iltapäivällä vanhemmat ja eräs tuttava kävivät kylässä, mutta muuten olemme olleet kaksin ja myöhemmin kolmisin. Ei mitään erityistä ohjelmaa, mukavaa oleilua vain – ruokaa, juomaa (siideriä ja punaviiniä), jutustelua, musiikkia ja sitä rataa. Huomenna on tiedossa lisää samaa lajia ja vähän ekstraakin.

Vähän kyllä arvelutti lähteä kotoa sen DVD-boxin tultua, mutta kaipa minä jaksan odottaa. Pakko jaksaa!